Recent Posts

maanantai 3. marraskuuta 2014

Maria Carole: Tulen tyttäriä



Maria Carole: Tulen tyttäriä
Osuuskumma 2014
358s.
Shoppailtu Helsingin kirjamessuilta

Olen koko syksyn odottanut muutamia kirjoja ja Maria Carolen esikoisteos Tulen tyttäriä on yksi niistä. Asiaan vaikuttanee se, että kirjoittaja on blogipiirien kautta tuttu, mutta väitän silti, että pystyn kirjoittamaan romaanista muutaman sanan ihan objektiivisesti. Ainakin voin yrittää.

Olen suhtautunut pitkään aika angstisesti kaikkeen, mikä vähänkään haiskahtaa eeppiselle fantasialle. Siksi tartuin Tulen tyttäriin vähän pelonsekaisin odotuksin, sillä genreen mahtuu paljon kirjoja, jotka eivät ole antaneet minulle sitä, mitä olisin lukijana kaivannut. Tulen tyttäriä osui onneksi tähän ihastuttavien poikkeusten sarjaan, sillä se tempaisi mukaansa ja antoi annoksen juuri sellaista arjen pakoa, jota tähän hätään kaipasinkin.

Tulen tyttäriä kertoo jumalille sukua olevasta soturinaisesta, Naarnista, joka rakastuu mökissä poikansa asuvaan ihmisnaiseen, Emmaan. Tarina ei kuitenkaan kerro vain Naarnista, vaan Carole marssittaa mukaan joukon muitakin keskeisiä henkilöitä. Naarnin ja Emman rakkaustarina toimii kertomuksen punaisena lankana, mutta yhtä suureen rooliin pääsevät pakkoavioliittoa pakeneva Livia sekä parantajien sukua oleva sotilas Vanja. Carolen henkilögalleria on mielenkiintoinen ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle lukijalle oma suosikki. Tämä on etu, sillä ainakin itselleni pelkän Naarnin ja Emman tarinan seuraaminen olisi käynyt pitkäveteiseksi.

Juuri kun hän oli painumassa uneen, hevonen värähti ja nosti päätään. Korvat kiertyivät joen suuntaa. Silloin Vanjakin kuuli rasahduksen. Hän nousi hiljaa ylös, hiipi kallionlohkareen viereen ja vei kätensä miekan kahvalle. Ääni lähestyi hitaasti, ja Vanja valmistautui kierähtämään esiin tunkeilijan kimppuun, kun tuulenvire kantoi tuoksun, josta hän ei erehtynyt.
(Carole: Tulen tyttäriä, s.215)

Genren kirjoissa tuppaa yleensä olemaan melko tavalla fantasiamaailman ja miljöön selittelyä, mutta Tulen tyttärien maailma jää sopivan salaperäiseksi, eikä lukijalle tyrkytetä liikaa informaatiota. Vaikka olenkin ihan vähän kyllästynyt keskiaikahenkiseen maailmaan, joka fantasiakirjoissa on tyypillinen, Carolen luomaan maailmaan oli vaivatonta solahtaa.

Kiitosta annan myös romaanin kielelle. Kirjoittajan oma ääni kantaa tekstin läpi, ja romaanin lukeminen on vaivatonta ja mieluisaa. Carole käyttelee sanoja kauniisti, mutta genreen sopivalla tavalla. Lukiessa minua lähinnä harmitti varsinaisten lukujen puuttuminen, olisin kaivannut tekstiin väljyyttä ja hengityspaikkoja, mutta vaikka lukujakoon liittyvä ratkaisu ei minua miellyttänytkään, se ei onneksi riittänyt pilaamaan lukukokemusta. 

Fantasiagenressä Tulen tyttäret sijoittuu ehkä genren viihteellisempään päähän, mutta oikeastaan vain juonenkäänteidensä takia, eikä siksi, että romaani olisi kerrontatavoiltaan tai teemoiltaan jotenkin köykäinen. Tarinassa on feministinen ote, mutta kirjaa lukiessa välittyy vahvasti tunne siitä, että tarina on kerrottu ensisijaisesti tarinankerronnan ilosta eikä siksi, että lukijalle haluttaisiin syöttää jokin suuri syvällinen teema tai uusi tapa katsoa maailmaa. Tulen tyttäriä on rehellistä, kostailematonta ja viihdyttävää fantasiaa, joka on tarpeeseen näin synkkänä, marraskuisena iltana. En yleensä ole kirjasarjojen suuri ystävä, mutta Tulen tyttärien maailmasta ja henkilöistä voisin lukea toisenkin romaanin.

Suosittelen Maria Carolen Tulen tyttäriä helposti lähestyttävän fantasiakirjallisuuden ystäville. Kirja sopii mielestäni luettavaksi niin aikuisille kuin nuorillekin lukijoille

3 kommenttia:

vaarna kirjoitti...

Tämä odottelee vielä hyllyssä lukemista, mutta minulla on hyvä fiilis tästä. Uskon vahvasti tykkääväni. :)

Ahmu kirjoitti...

Joo, totta, luulen että pitäisit tästä kovasti! Mielenkiintoista kuulla sitten sinun fiiliksiäsi :)

Ahmu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.